Runo alkaa puhujan tullessa tien haaran yli. Hän ei ole varma, mihin suuntaan hänen pitäisi jatkaa. Hän tarkastelee molempia polkuja miettimällä tosiasiaa, että haluaisi kulkea molemmat, mutta tietää, että yhtenä henkilöenä hänen matkansa voi kulkea vain yhteen suuntaan. Hän tajuaa, että molemmat polut ovat näennäisesti samanlaisia, mutta niiden läpi kulkeneilla oli omat henkilökohtaiset matkansa. Loppujen lopuksi hän päättää mennä polulle, joka näyttää kuluneelta, koska muut ovat käyneet sitä useammin. Hän sanoo, että joskus, kaukaisessa tulevaisuudessa, hän väittää ottaneensa tietä vähemmän kuljettua ja että sillä oli suuri vaikutus hänen elämäänsä.
”Tie ei kulunut” on laajasti väärin ymmärretty runo. Se on monimutkainen ja sitä voidaan tulkita useammalla kuin yhdellä tavalla. Monet lukijat päättelevät, että puhuja itse asiassa kulki tietä, jota monet muut vastustivat, mutta Frost ei tarkoittanut runoa tulkittavaksi. Koko runo on metafora; tie edustaa päätöksiä, jotka teemme ihmisinä, ja kuinka erilainen elämämme osoittautuu näiden päätösten takia. Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo mukanaan, eikä kukaan todellakaan tiedä, mitä olisi voinut olla, jos olisimme käyneet eri polulla elämässä.
